Miksi muiden tunteista vastuun ottaminen johtaa psykologiseen turvattomuuteen?

Jos tämä teksti alkaa ärsyttämään sinua, onko se sinun vain kirjoittajan syy? Jos emme ole vastuussa toisten tunteista, tarkoittaako se, että jokainen voi toimia ja puhua, miten haluaa? Tähän mielenkiintoiseen teemaan pureudutaan tällä kertaa Juho Nenosen blogissa!  

Olet ehkä kuullut joskus lauseen et ole vastuussa muiden tunteista. Mitä se todellisuudessa tarkoittaa? Olen itsekin hokenut tätä lausetta ymmärtämättä sen syvintä olemusta. Jos emme ole vastuussa toisten tunteista, mistä me sitten olemme vastuussa?

Olen onnistunut loukkaamaan niin läheisiäni, kollegoita kuin täysin tuntemattomiakin kanssakulkijoita surullisen monta kertaa täysin tahattomasti. Tässä yksi esimerkki:

Vuosi oli 2011 ja selostin koripallo-ottelua Joensuussa. Olin valmistautunut selostussessiooni pöllimällä Antero Mertarannalta pari one-lineriä, joiden käyttämistä säästelin sopivaan hetkeen. Kun amerikkalaisvahvistuksemme donkkasi näyttävästi huusin mikkiin Mertsi-imitaationi: taivas varjele, mikä sieltä tulee – sieltä tulee Jared Newson! En osannut tässä vaiheessa arvata, että olin onnistunut loukkaamaan verisesti erästä katsojaa.

Seuraavana päivänä seuramme edustaja tuli juttelemaan minulle. Hän kertoi, että paikallinen kirkkoherra oli lähettänyt todella vihaisen viestin, jossa minua syytettiin mm. jumalanpilkasta ja vaadittiin välitöntä erottamistani selostajan paikalta. Seuran edustaja naureskeli valitukselle, mutta itse olin pahoillani siitä, miten toinen ihminen oli loukkaantunut sanoistani.

Mutta olinko todella syyllinen?

Miksi emme voi olla vastuussa muiden tunteista?

Edellä kertomani tapaus on tietenkin hieman huvittava esimerkki. Jos et ole harras kristitty – ja todennäköisesti vaikka olisitkin – niin olet ehkä samaa mieltä siitä, että kirkkoherralla saattoi olla peiliin katsomisen paikka.

Voimme olla vastuussa vain asioista, jotka ovat omassa hallinnassamme^[i].Emme voi hallita tai kontrolloida muiden tunteita, joten emme myöskään voi ottaa niistä vastuuta. Jos olisimme vastuussa muiden tunteista, joutuisimme tilanteeseen, jossa meidän ei kannattaisi olla kontaktissa muihin, koska meidän on mahdotonta tietää, miten muut ihmiset reagoivat olemukseemme – käytöksestämme puhumattakaan. Maailma, jossa otamme vastuun toisten tunteista, on täynnä uhkaavia tilanteita: olemme kaikki jatkuvasti loukkaantumisuhan alla ja jokainen voi olla syyllinen.

Otetaan esimerkiksi silmiin katsominen:Jos katson yhtä ihmistä suoraan silmiin, hän saattaa kokea sen ahdistavana. Jos taas vilkuilen muualle kuin silmiin, joku toinen saattaa kokea minut välinpitämättömänä. Olenko vastuussa siitä, että toinen kokee käytökseni ahdistavana ja toinen välinpitämättömänä?

Tunteet syntyvät ihmisissä itsessään reaktiona ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin^[ii]. Ne ovat sisäisiä tulkintoja, jotka ovat ihmisten omalla vastuulla. Ulkoiset ärsykkeet voivat olla katalyytti tunteelle, mutta ne eivät aiheuta tunteita^[iii].

Vastuuttamalla muut ihmiset omista tunteistamme johdamme itsemme ja kanssakulkijamme umpikujaan. Jos joudumme olemaan jatkuvasti huolissamme siitä, miten muut reagoivat käytökseemme, luomme tiimejä, organisaatioita ja yhteiskuntia, jotka ovat emotionaalisesti hauraita ja älyllisesti keskinkertaisia, koska joudumme varomaan jokaista sanaa ja tekoa. Tämä johtaa itsesensuuriin, joka on psykologisen turvallisuuden vastakohta.

Mistä me sitten olemme vastuussa?

Entäs kun tilanne on epäselvempi? Tai on selvästi tarkoitus satuttaa? Mitä jos tiuskaisen ivallisen kommentin, väheksyn tai huudan kollegalle? Olenko silloin vastuussa toisen ihmisen tunteista?

Olemme vastuussa teoistamme ja intentioistamme. Se, ettei ole vastuussa toisen ihmisen tunteista, ei ole vapaudu vankilasta -kortti ^[iv].

Jos tarkoituksemme ei ole paha, mutta toinen ihminen loukkaantuu teoistamme tai sanoistamme, voimme muuttaa käytöstämme. Varsinkin, kun ymmärrämme, miten käytöksemme vaikuttaa toiseen ihmiseen. Muutoksen ei tulisi kuitenkaan koskaan olla automaatio.

Se, että jokin asia herättää toisessa ihmisessä negatiivisen tunteen ei tarkoita, että hän on automaattisesti ”oikeassa”. Emme todellisuudessa itsekään pysty ymmärtämään tunteidemme alkuperää. Kun syyttämme niistä muita, pyrimme vapautumaan vastuusta, joka todellisuudessa kuuluu itsellemme.

Jos esimerkiksi kollega kokee loukkaavana ja välinpitämättömänä sen, etten vastaa hänen sähköposteihinsa 15 minuutin sisällä, keskustelun tulisi kääntyä siihen, mikä on tässä tilanteessa kaikkien kannalta paras toimintatapa, joka palvelee organisaation tavoitteita.

Jos haukun toista työntekijää idiootiksi tai käyttäydyn muuten asiattomasti, on hyvin todennäköisestä, että vastapuoli reagoi käytökseeni negatiivisella tunteella. Jokainen meistä ymmärtää, millainen käytös saa toisen ihmisen loukkaantumaan, ärsyyntymään, häpeämään tai raivostumaan – olemme oppineet tämän taidon viimeistään taaperoina vanhempiemme kanssa ja harjoitelleet sitä sen jälkeen, usein erityisesti kumppanimme kustannuksella.

Voimme ymmärtää muita parhaiten, kun he kertovat meille, mitä heissä tapahtuu tekojemme tai sanojemme seurauksena. Mutta jos syytämme muita tunteistamme – varsinkin jos emme ole varmoja toisen tarkoitusperistä – päädymme vain kauemmaksi toisistamme.

Intentio on kaiken ytimessä

Ei ole sattumaa, että murhasta saa huomattavasti suuremman vankilatuomion kuin taposta. Tämä on ehkä raaka esimerkki, mutta haluan sen avulla korostaa sitä, miten valtava merkitys ihmisen tarkoitusperillä on^[v].

Jos kollega tekee toistuvasti asioita, joiden tarkoituksena on loukata, se paljastaa tekijästä paljon olennaista. Ihminen, joka johdonmukaisesti kiusaa, vähättelee, pilkkaa tai muuten kaltoinkohtelee toisia ymmärtäen tekojensa seuraukset, on ongelma, josta kannattaa hankkiutua eroon.

Mutta suurin osa työpaikoilla tapahtuvista konflikteista ei ole näin räikeitä.

Usein kyse on tilanteista, joissa ihmiset eivät täysin ymmärrä tekojensa seurauksia. Mikäli kukaan ei näistä heille kerro, he jatkavat autuaan tietämättöminä toimintaansa. Toisinaan kyseessä voi olla puolustautuminen, joka ilmenee hyökkäyksenä.

Surullisen usein on myös tilanteita, joissa joku todella luulee auttavansa, kun todellisuudessa hänen toimintansa on vahingollista. Näissä tilanteissa ihmisen tarkoitusperät tekevät ratkaisevan eron siihen, miten käytöksellä on potentiaalia muuttua toimijan ymmärtäessään tekojensa seuraukset.

Ihminen, joka haluaa muille hyvää, on lähtökohtaisesti valmis muuttamaan käytöstään, kun hän ymmärtää tekojensa negatiiviset seuraukset. Mutta hän voi ymmärtää seuraukset parhaiten vasta, kun ne osoitetaan hänelle.

Usein kuitenkin edellä kuvatut asiat jäävät käsittelemättä, koska jännitämme niiden läpikäymistä toisen loukkaamisen ja negatiivisten seurausten pelossa.

Tämä psykologisen turvallisuuden vastakohta syntyy halusta suojella itseämme: yritämme suojella itseämme suojelemalla muita, koska koemme olevamme vastuussa, mikäli toinen kokee jokin negatiivisen tunteen^[vi].

Mutta kun ymmärrämme, että emme voi olla vastuussa toisen tunnereaktioista, voimme vapauttaa itsemme toisen tunteisiin liittyvästä pelon taakasta ja pyrkiä kohti syvempää yhteisymmärrystä ja parempaa yhteistyötä.

Kirjoittaja on [Remote] Team Builderin perustaja ja yrittäjä Juho Nenonen.
Juho on myös ammattikoripalloilija, joka on pelannut Susijengissä ja toiminut vuosia Salon Vilppaan kapteenistossa. Hän on myös urheilujohtamisen tutkija ja viime vuosina syventynyt erityisesti psykologisen turvallisuuden tutkimukseen ja kehittämiseen. [Remote] Team Builder tarjoaa palveluita, jossa keskitytään mm. psykologisen turvallisuuden kehittämiseen organisaatioissa. Lue lisää täältä tai ota yhteyttä tästä.

[i] Filosofit ovat väitelleet toooodella pitkään siitä, mikä on todellisuudessa ihmisen omassa hallinnassa. Esimerkiksi ihmisen vapaa tahto voidaan kyseenalaistaa, jolloin voidaan kysyä, onko mikään todella hallinnassamme? Mutta meidän ei tarvitse mennä näin syvälle pohdinnoissamme vaan voimme tässä vaiheessa tyytyä siihen, että on olemassa tahdonalaisia toimintoja, joiden syy-seuraus-suhteet voidaan ennustaa suurella todennäköisyydellä. Kun toimi on tahdonalainen (eikä esim. pakonomainen, kuten joissakin neurologisissa sairauksissa) ja sen seuraukset voidaan ennustaa suurella todennäköisyydellä, voimme puhua silloin asiasta, joka on hallinnassamme.

^[ii] Tunteet, ajatukset, ympäristö ja ihmisen tarkkaavaisuuteen / huomioon liittyvät kysymykset ns. ”top-down” (eli ihmisen sisältä syntyvät ärsykkeet) sekä ”bottom-up” (eli ihmisen ulkoisesta ympäristöstä syntyvät ärsykkeet) linkittyvät kaikki toisiinsa. Niitä ei tässä kirjoituksessa erotella tarkemmin, säästetään se toiseen kertaan.

^[iii]Tämä on yksinkertaistus, mutta uskon että hyödyllinen sellainen. Ihmisillä on kyky rationaalisella ajattelulla tulkita uudelleen (reframe) tunteita, mikä mahdollistaa tunnereaktion uudelleen määrittelyn. Ihminen pystyy tekemään tämän jopa suhteessa lapsuudenkokemuksiinsa. Antamalla uusia merkityksiä vanhoille tapahtumille, pystymme ”kirjoittamaan historian uudelleen”. Esim. lasten psykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen on todennut, että ”koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellista lapsuutta”.

^[iv] Olennaista on jälleen kerran tahdonalaisuus ja toiminnan seurausten todennäköisyys. Kun jokin teko on tahdonalainen ja voimme ennustaa sen negatiiviset seuraukset suurella todennäköisyydellä, se kertoo meistä paljon, että teemme tuon asian. Tästä pääsemmekin intentioon, joka liittyy suoraan toiminnan seurausten todennäköisyyksiin.

^[v] En tarkoita, että tarkoitus pyhittää keinot. Taposta saa pienemmän tuomion kuin murhasta, koska se kertoo ihmisen vaarallisuudesta yhteiskunnan jäsenenä ja ennustaa hänen käytöstään tulevaisuudessa. Mutta myös taposta joutuu vankilaan. Samalla tavalla työympäristössä tapahtuvat väärinkäytökset eivät muutu olemattomiksi vain, koska ihminen on tarkoittanut hyvää. Rutger Bergman kirjoittaa aiheesta mahtavassa kirjassaan Hyvän Historia. Kirjan yksi teema on, että monet ihmiskunnan suurimmista hirmutöistä ovat syntyneet halusta auttaa kanssaihmisiä. Usein väärinkäytösten tekijät ovat ajatelleet tekevänsä palveluksen yhteisölleen, maalleen tai muulle ryhmälle, johon kokevat kuuluvansa. Vaikka tarkoitukset eivät pyhitä keinoja, niiden ymmärtäminen on keskeistä, jotta voidaan ennustaa ihmisen tulevaa käytöstä.

^[vi] Tämän tekstin innoittajana on toiminut erityisesti Rakentavan Vuorovaikutuksen kehittäjän Marshall B. Rosenbergin ajattelu. Rosenberg on tehnyt aiheeseen liittyen olennaisen havainnon: kun ihminen ymmärtää ensimmäisen kerran, ettei hän ole vastuussa muiden tunteista, hänestä voi tulla ”emotionally abnoctious” (tunteellisesti vastenmielinen). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aina kun joku pahoittaa mielensä reaktiona hänen toimintaansa, hän voi vain todeta että ”olet vastuussa omista tunteistasi”. Tämä on puolustusreaktio, joka kumpuaa todennäköisesti yhä syyllisyyden tunteesta. Ihminen, joka on todella vapauttanut itsensä toisen tunteiden taakasta voi suhtautua muiden tunteisiin kiinnostuksella ja halulla auttaa, ilman syyllisyyttä. Tätä on Rosenbergin mukaan olla ”emotionaalisesti vapautunut”.