Miksi empatia ei johda ymmärrykseen?

Mitä eroa on ymmärtämisellä ja hyväksymisellä? Onko hyvä, jos osaa myötäelää toisen tunteita? Aiemmassa blogissa käsittelimme jo kivuuden kulttuuria ja konfliktien välttelyä. Nyt on aika jatkaa teemaa ja syventyä empatian eri muotoihin.

Empatia on supervoima oikein käytettynä. Mutta usein me käytämme sitä väärin.

Oli syksyinen aamu vuonna 2010 ja olin juuri täyttänyt 23 vuotta. Valmentaja piirsi punaisella tussilla valkotaululle numeroita. Joensuun Katajan pelaajat katsoivat tuotosta hieman hölmistyneinä:

300 ≠ 200

Valmentaja pyysi meitä arvaamaan, miten tämä epäyhtälö liittyi joukkueeseemme ja koripalloon yleisesti. Kenelläkään ei välähtänyt^[i], joten hän selvensi asiaa.

Jos valmentaja kysyisi jokaiselta pelaajalta erikseen, millaiseen peliaikaan kukin olisi tyytyväinen, jaettavia peliminuutteja tulisi olla vähintään kolmesataa per peli. Koripallo-ottelussa on jaettavissa vain kaksisataa minuuttia (peli kestää neljäkymmentä minuuttia ja samaan aikaan kentällä saa olla viisi pelaajaa).

Tämän jälkeen valmentaja kertoi, miten vaikeassa asemassa hän oli tietäen, että huone on täynnä intohimoisia koripalloilijoita ja osa pelaajista tulisi pettymään saamaansa peliaikaan. Siitä huolimatta hänen tehtävänsä oli saada meidät tekemään parhaamme joukkueen eteen.

Muistan tämän tapahtuman kuin eilisen, koska se oli ensimmäinen kerta, kun mietin asiaa täysin toisesta näkökulmasta.

Empatian kahdet kasvot

Yksinkertaisesti määriteltynä empatialla tarkoitetaan kykyä ymmärtää toisen ihmisen kokemus tämän näkökulmasta. Olennaista on asettuminen toisen henkilön asemaan^[ii].

Mutta voiko toisen ihmisen asemaan asettautua ilman, että asettaudumme hänen asemaansa myös tunteiden tasolla? Ja tarkoittaako toisen ihmisen asemaan asettautuminen, että meidän tulee olla hänen kanssaan samaa mieltä?

Kirjassaan Against Empathy – The Case for Rational Compassion Yalen entinen psykologian professori Paul Bloom jakaa empatian kognitiiviseen ja emotionaaliseen empatiaan. Emotionaalinen empatia sisältää sympatian piirteitä: sille on ymmärryksen lisäksi ominaista samaistuminen tunnetasolla.

Lukuisien esimerkkien avulla Bloom osoittaa, miten vahingollista emotionaalisen empatian vietäväksi joutuminen voi olla oikeudenmukaisen ja tehokkaan päätöksenteon kannalta. Meillä on taipumus samaistua tunnetasolla samankaltaisiin ihmisiin, mikä johtaa helposti syrjintään ja puolueellisuuteen. Siksi emotionaalisen empatian värittämät päätökset eivät perustu faktoihin^[iii].

Bloom esittelee myös toisen vaihtoehdon: kognitiivinen empatia eli rationaalinen myötätunto on toisen ihmisen ymmärtämistä ilman tunnetason samaistumista. Meidän ei tarvitse aktiivisesti samaistua toisen ihmisen tunteisiin ymmärtääksemme häntä.

Kognitiivisen empatian paras puoli on siinä, että se edesauttaa ymmärryksen syntymistä ilman, että meidän tarvitsee olla samaa tai eri mieltä. Emotionaalinen empatia on myös syvällisen ymmärryksen este. Jos olemme vahvasti eri mieltä jostakin asiasta emotionaalisella tasolla, meidän voi olla vaikeaa ymmärtää toista ihmistä.

Konflikti syntyy ymmärryksen puutteesta

Usein sanotaan, että ”asiat riitelevät keskenään”. Mutta se on harvoin koko totuus.

Samalla tavalla kuin tunne ja järki eivät ole täysin eroteltavissa toisistaan, myöskään ihmiset ja asiat eivät ole täysin eroteltavissa toisistaan. Ja siksi myös ihmiset asioiden takana riitelevät keskenään.

Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa esittelet uutta ideaa työpaikalla? Millainen tunne sinussa herää, kun joku esittää omaa kantaasi haastavan, täysin vastakkaisen mielipiteen? Mitä jos hän tarjoilee sen vielä vähän alentavasti? Saatat havaita hänen äänensävyssään ylimielisyyttä, vaikka asia, jonka hän sanookin, on ihan olennainen. Mutta pitikö se sanoa noin ärsyttävästi, mietit.

Kun meille esitetään väite, joka aiheuttaa negatiivisen tunnereaktion, alamme yleensä puolustautumaan. Emotionaalinen empatia ajaa meidät kauemmaksi toisistamme, kun samaistumme toisen ihmisen negatiiviseen tunteeseen.

Kognitiivinen empatia^[iv] tapahtuu ajatuksen, ei tunteen tasolla.

Jokaisen ärsykkeen jälkeen meissä syntyy impulssi, joka johtaa reaktioon: impulssi on tunnepohjainen ja automaattinen – MUTTA ärsykkeen ja reaktion välissä voimme tehdä valintoja, jotka perustuvat myös järkeen, eivät vain tunteeseen. Jos pääsemme tunnereaktion yli, meidän on mahdollista kiinnostua toisen ihmisen ajatuksista ilman tuomitsemista tai kritiikkiä.

Kognitiivinen empatia tarjoaa meille mahdollisuuden ymmärtää ilman, että meidän tarvitsee olla samaa mieltä. Ymmärtäminen ei myöskään tarkoita hyväksymistä.

Voin hyvin ymmärtää, miksi kollega on käyttäytynyt ääliömäisesti toista kollegaa kohtaan: hän saattaa olla vihainen jostakin aiemmin tapahtuneesta tai hän saattaa purkaa työn ulkopuolisista syistä johtuvaa pahaa oloaan työyhteisöön. Mikään edellä mainituista ei tarkoita, että käytöstä tarvitsisisi hyväksyä, mutta ymmärtämällä käytöksen juurisyyt, siihen voidaan vaikuttaa tehokkaammin.

Emotionaalisen empatian ongelma piilee myös siinä, että toisten tuskien ja vaikeuksien myötäeläminen ei edesauta tervettä tunneilmapiiriä. Päinvastoin se aiheuttaa vain lisää pahaa oloa.

Meidän tulisi siis pyrkiä ymmärrykseen, ei myötäelämiseen. Siis kognitiiviseen, ei emotionaaliseen empatiaan.

Johtajan tehtävä on auttaa ihmisiä ymmärtämään

Ymmärrykseen pyrkiminen auttaa niin yksilöitä, tiimejä kuin organisaatioita tekemään oikeita asioita. Meillä ihmisillä on kuitenkin taipumus tehdä tulkintoja ja johtopäätöksiä omasta näkökulmastamme.

Negatiivisuusvinouma, eli taipumus nähdä asiat uhkien ja vaarojen kautta, johtaa usein siihen, että tulkitsemme tilanteita huonoimman mahdollisen tulkinnan kautta. Tämän takia erityisesti johtajien tulisi miettiä, miten he auttavat kaikkia organisaation jäseniä ymmärtämään, miksi jokin päätös on tehty. Varsinkin jos päätöksellä on negatiivisia vaikutuksia työyhteisön jäseniin.

Tämä tie on kaksisuuntainen: meidän on vaikeaa odottaa ymmärrystä, jos emme ole valmiita ymmärtämään toisia. Johdon vastuulla on luoda kulttuuria, jossa ymmärrykseen pyrkiminen on arvo. Samalla tulee kuitenkin huolehtia, ettei ymmärtämisen varjolla hyväksytä asioita, jotka ovat vahingollisia organisaatiolle.

Kun yritämme ymmärtää, viestimme, että välitämme: välitämme siitä, mitä toinen ihminen kokee ja ajattelee.

Nobody cares how much you know until they know how much you care.

Kun tiimissä tai organisaatiossa ihmiset ymmärtävät, mikä heidän roolinsa on, miksi työtä tehdään ja mitkä kohti ollaan matkalla, niin ihmeitä voi tapahtua.

Mikä arvo tuolla 300 ≠ 200 harjoituksella oli?

Se auttoi minua ymmärtämään, millaisten rajoitteiden ja haasteiden kanssa valmentaja toimii. Se auttoi minua asettumaan hänen saappaisiinsa. Valmentaja osasi herättää minussa ymmärryksen hänen tilannettaan kohtaan, jolloin näin edes vähän omaa napaani pidemmälle.

Se jos mikä on tärkeää joukkueen menestyksen kannalta.

Ps. Jos et ole lukenut tämän kirjoituksen ensimmäistä osaa, löydät sen täältä. Siinä blogissa käsitellään sitä, miksi vaikeita keskusteluita on niin vaikeaa käydä.

—

Kirjoittaja on [Remote] Team Builderin perustaja ja yrittäjä Juho Nenonen.

Juho on myös ammattikoripalloilija, joka on pelannut Susijengissä ja toiminut vuosia Salon Vilppaan kapteenistossa. Hän on myös urheilujohtamisen tutkija ja viime vuosina syventynyt erityisesti psykologisen turvallisuuden tutkimukseen ja kehittämiseen. [Remote] Team Builder on valmennuskonsepti, jossa keskitytään psykologisen turvallisuuden kehittämiseen organisaatioissa. Lue lisää täältä tai ota yhteyttä tästä.

^[i] Valmentaja, joka tämän harjoituksen teki, oli Jukka Toijala, yksi suomalaisen koripallon parhaista valmentajista. Hänen kanssaan menimme viiden kauden aikana finaaleihin kolmesti, minkä lisäksi voitimme yhden Cup-Mestaruuden ja yhden pronssin. Nykyään Toijala on Viron maajoukkueen päävalmentaja.

^[ii] Empatia voidaan määritellä todella syvällisesti ja jakaa erilaisiin osa-alueisiin sen mukaan puhutaanko filosofiasta, etiikasta tai fenomenologiasta. Aiheesta lisää: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:empatia

^[iii] Vaikka tunne ja järki eivät ole toisistaan täysin erotettavissa olevia elementtejä, päätösten tarkasteleminen rationaalisista lähtökohdista johtaa usein parempiin lopputuloksiin. Useat tutkimukset osoittavat, että ihmisillä on pyrkimys rationalisoimaan päätöksensä, vaikka niiden lähtökohdat olisivat tunnepohjaisia. Sen takia olisi tärkeää – mahdollisuuksien mukaan – aloittaa rationaalisesti.

^[iv] Empatia ei tarkoita, että meillä on syvällinen ja oikea ymmärrys. Se on ennen kaikkea pyrkimystä ymmärrykseen. Todellisuudessa ihmiset ovat usein huonoja ymmärtämään edes itseään ja omia päätöksiään täydellisesti, joten empatia mahdollistaa joissain tapauksissa toisen ihmisen ymmärtämisen paremmin kuin hän itse ymmärtää itseään. Tästä on monesti kyse esimerkiksi terapiassa tai valmennusprosesseissa, joissa ihmistä autetaan oivaltamaan asioita itsestään.