Varmin tie keskinkertaisuuteen: Keskity miettimään, mitä muut sinusta ajattelevat

Miksi me mietimme niin paljon sitä, mitä muut meistä ajattelevat? Koska suojelemme itseämme. Mutta läheskään aina tämä ei ole järkevää – myöskään työyhteisössä. Blogissa Juho Nenonen kertoo, miten ajattelusta voi pyristellä irti.  

Sateisena maaliskuun iltana vuonna 1962 Pennsylvanian Herseyssä tehtiin koripallohistorian käsittämättömin suoritus.

Ottelun jälkeen otettiin ikoninen kuva, jossa hymyilevä mies pitää nuhjuista paperilappua kädessään. Paperiin oli kirjoitettu luku 100. Paperia piti kädessään 25-vuotias Wilt Chamberlain, joka oli juuri tehnyt NBA:n historian kaikkien aikojen piste-ennätyksen: 100 pistettä yhdessä ottelussa.

Kuva napattu: NBA.com

Erityisesti yksi asia teki ennätysillasta erikoisen: tuona sateisena iltana hän heitti 32 vapaaheitostaan 28 koriin, vaikka Chamberlain tunnettiin surkeana vapaaheittäjänä. Hän heitti urallaan joka toisen vapaaheiton ohi.

Chamberlain oli päättänyt muuttaa vapaaheittotyyliään kyseiselle kaudelle. Hän heitti vaparinsa alakautta kahdella kädellä. Tämä pilkkanimellä ”Granny Style” (suom. mummotyyli) tunnettu vapaaheittotekniikka on tutkitusti tehokas.

Alakautta heitettynä pallo tulee paremmassa kulmassa korille kuin yläkautta heitettynä. Se on luonnollinen liike, joka on helppo toteuttaa rennosti. Siitä huolimatta Chamberlain palasi kauden jälkeen yläkautta heittämiseen ja jatkoi uransa loppuun saakka surkeana vapaaheittäjänä.

Miksi?

Koska hän tunsi itsensä ”nynnyksi”, heittäessään alakautta. Näin Chamberlain on itse kertonut.

Miksi meitä kiinnostaa niin paljon, mitä muut ajattelevat meistä?

Jos Chamberlain olisi ollut parempi vapaaheittäjä, hän olisi ollut täysin pysäyttämätön. Hänen urakeskiarvonsa oli 30 pistettä ja 23 levypalloa. Yksi hänen valmentajistaan totesi, että jos Chamberlain olisi ollut hyvä vapaaheittäjä, hänen joukkueensa ei olisi hävinnyt yhtään ottelua.

Vaikka alakautta heittäminen olisi tehnyt Chamberlainista paremman pelaajan, enemmän merkitystä oli sillä, mitä muut hänestä ajattelivat.

Koripallo on julkinen ammatti ja se paljastaa ihmisluonteen laumasieluisen ytimen: meitä kiinnostaa usein enemmän se, mitä muut meistä ajattelevat kuin se, millaisen lopputuloksen saavutamme.

Kenen haluat antaa ohjata elämääsi?
Suurin osa ihmisistä sanoo, ettei halua antaa muille valtaa, vaan haluaa pitää sen itsellään. Ihmisellä on luontainen taipumus autonomiaan, halu olla itsensä herra. Mutta samaan aikaan sosiaalinen ympäristömme ohjaa meitä vahvasti. Haluamme sopia joukkoon.

Annako tuntemattomien ohjailla itseäni?

Kun lähes kaikki muut ympärillämme heittävät yläkautta, emme halua erottua heistä, vaikka se tekisi meistä parempia.

Tätä ilmiötä kutsutaan sosialisaatioksi ja se tapahtuu kaikissa sosiaalisissa (työ)ympäristöissä. Omaksumme ympäristömme normit, käyttäytymistavat ja arvot. Alamme matkia muita, niin hyvässä kuin pahassa.

Olen sortunut tähän samaan ansaan lukemattomia kertoja. Mutta iän myötä olen oppinut joskus välttämään sitä.

Olin lähes koko ammattilaisurani keskinkertainen pomputtaja. Aina, kun laitoin pallon parkettiin, joukkuetoverini ja valmentajani pidättivät hengitystään. Kun pääsin ensimmäistä kertaa maajoukkueeseen, päävalmentaja Henrik Dettmann sanoi, että minulla on maksimissaan kolme pomppua käytössä. Tähän joukkuetoverini Tuukka Kotti totesi lakonisesti, että sekin on liikaa.

Kun koronapandemia sulki koripallosalit, päätin aloittaa uuden harrastuksen: koripallon ulkoiluttamisen. Lähdin juoksemaan kilometrien lenkkejä pitkin Helsingin katuja koripalloa pomputtaen.

Myönnän, kynnys oli suuri. Mitä jos joku tunnistaa minut? Mitä ihmiset ajattelevat, kun näkevät aikuisen miehen juoksevan pallon kanssa kuin pikkupoika? Mutta sitten muistin Wiltin ja hänen tragediansa.

Haluanko todella antaa tuntemattomien mielipiteiden ohjailla minua? Jos tarkoitukseni on kehittyä pelaajana, kannattaa treenata – miksi mietin muita?

Minän ”manageeraus” johtaa tehottomuuteen

Me haluamme näyttää hyvältä muiden silmissä.

Tämä sama ilmiö ohjaa meitä työympäristöissä. Todellisuudessa meillä on kaksi työtä. Se, mihin meidät on palkattu sekä toinen työ, jota psykologiassa kutsutaan ”impression management” nimellä^[i].

Noin viiden vuoden iässä lapsi ymmärtää, että se mitä muut hänestä ajattelevat vaikuttaa siihen, miten hän elämässään pärjää. Näin opimme kontrolloimaan muiden mielikuvia itsestämme.

Työyhteisöissä tämä näyttäytyy ennen kaikkea siinä, miten suojelemme itseämme muiden mielipiteiltä ja keskitymme kontrolloimaan muiden näkemyksiä itsestämme. Monissa työyhteisöissä ollaankin usein tekevinään työtä: tehdään asioita, joita uskotaan pomon haluavan nähdä.

Viime vuonna julkaistussa raportissa tutkittiin, miten yleistä kiireisen näytteleminen on. Qualtricsin ja Slackin yhteistyössä koostamassa raportissa oli mukana yli 18 000 työntekijää. Keskimäärin kolmannes työajasta käytettiin ”performatiiviseen työhön”, jolloin on tärkeämpää näyttää kiireiseltä kuin saada olennaisia asioita aikaan.

Lähde: State of Work 2023, Slack from Salesforce

Itsen suojelu tai kokemus sen tarpeesta on psykologisen turvallisuuden ytimessä. Mitä enemmän työyhteisössä keskitytään työn performanssiin, sitä vähemmän aikaa jää oikeisiin hommiin.

Pelon yli kohti tuottavuutta

Seuraavan kerran, kun huomaat sortuvasi työn performanssiin tai ja huomaat jännittäväsi jokin asian tekemistä, kysy itseltäsi seuraavat kysymykset:

• Mikä minua pelottaa tässä asiassa?
• Mitä hävittävää minulla on tässä tilanteessa?
• Mitä voitettavaa minulla on, jos voitan pelkoni?

Palataan vielä tuohon omaan pomputteluesimerkkiini:

• Mikä minua pelotti?  Se, mitä muut minusta ajattelivat; mitä jos he pitävät minua hölmönä?
• Mitä hävittävää minulla on tässä tilanteessa? Tuntemattomat ihmiset saattaisivat pitää käytöstäni outona – joten ei oikeastaan valtavasti.
• Mitä voitettavaa minulla on, jos voitan pelkoni? Saattaisin todella kehittyä asiassa, joka oli minulle äärimmäisen tärkeä.

Pysähtymällä hetkeksi tämän pelon ääreen oli helppo huomata, että minulla oli huomattavasti enemmän voitettavaa kuin hävittävää.

On kuitenkin mahdollista huomata, että tilanteessa on enemmän hävittävää kuin voitettavaa, jolloin esimerkiksi työn performanssia kannattaa jatkaa.

Niissä työyhteisöissä, joissa psykologinen turvallisuus on matalalla ja ihmisten tulee todella näytellä työntekoa, tilanne on haastava.

Tie ulos performanssista

Ihmiset tekevät lähtökohtaisesti valintoja, jotka ovat hyödyllisiä heille itselleen kokonaisuus huomioiden. Paikallinen rationaalisuus on käsite, joka kuvaa sitä, miten konteksti, kannustimet, ymmärrys ja tavoitteet ohjaavat ihmisten tekemistä.

Kun pyrimme ymmärtämään, miksi organisaatiossa toimitaan tavalla, joka johtaa performatiivisen työn tekemiseen, on mahdollista muuttaa asetelmaa. Tällainen lähestyminen voi auttaa kahdella tavalla.

Ensinnäkin se voi lieventää henkilökohtaista ärsytystä. Ymmärtäessämme, että organisaation jäsenet toimivat osana suurempaa systeemiä, joka vaikuttaa vahvasti heidän käytökseensä, voimme päästää irti ajatuksesta, että asiat tapahtuvat sinun takiasi tai sinua vastaan.

Ammattikoripallourani aikana ymmärsin, että monia valmentajia ajaa pelko oman työsuhteen loppumisesta, mikä johtuu osittain määräaikaisista työsopimuksista ja siitä, että valmentaja saa kenkää, jos homma ei toimi. Valmentajalla on vain vähän aikaa saada ryhmä toimimaan haluamallaan tavalla ja aikapaine itsessään aiheuttaa stressiä^[ii].

Toinen tapa, jolla kokonaisuuden ymmärtäminen voi parantaa tilannetta on se, että näin voi paremmin viestiä organisaation vaikuttajille, miksi asioita kannattaisi muuttaa. Edelliseen esimerkkiin viitaten: jos joukkueen johto haluaa, että valmentaja kehittää nuoria pelaajia, kannattaa tarjota hänelle pidempää työsopimusta, jotta myös kannustimet tukevat tavoitetta.

Psykologinen turvattomuus ja työn tehottomuus eivät palvele organisaation tavoitteita. Mutta usein vaaditaan visio siitä, mikä olisi uusi ja kokonaisuuden kannalta parempia tapa toimia, ennen kuin muutos voi todella alkaa.

Juho Nenonen.
Kirjoittaja on [Remote] Team Builderin perustaja ja yrittäjä.
Juho on myös ammattikoripalloilija, joka on pelannut Susijengissä ja toiminut vuosia Salon Vilppaan kapteenistossa. Hän on myös urheilujohtamisen tutkija ja viime vuosina syventynyt erityisesti psykologisen turvallisuuden tutkimukseen ja kehittämiseen. [Remote] Team Builder on valmennuskonsepti, jossa keskitytään psykologisen turvallisuuden kehittämiseen organisaatioissa. Lue lisää täältä tai ota yhteyttä.

Jos tuloksellisemman tiimityön ja psykologisen turvallisuuden kehittäminen kiinnostaa, niin tällä videolla esittelen lyhyesti A) miksi se on tärkeää ja B) miten sitä rakennetaan.

^[i]Termi on aluperin Ervin Goffmanin kirjasta Representation of the Self in Everyday Situations. Ks lisää: https://en.wikipedia.org/wiki/Impression_management.

Uskon, että toimimme parhaiten ilman pelkoa, mikä on käytännössä psykologisen turvallisuuden tärkein ennakkoehto. Pelko ei itsessään ole paha asia, mutta tiimin jäsenten välillä se on vahingollista. Systeemiajattelija Edward Demming on nostanut omissa johtamisen periaatteissaan pelon ”pois ajamisen” yhdeksi perusprinsiipiksi ks. lisää https://deming.org/explore/fourteen-points/

^[ii] Rakentavan vuorovaikutuksen kehittäjä Marshall B. Rosenberg on todennut, että organisaatioilla on sielu ja tuon sielun muodostumiseen vaikuttaa vahvasti se, millaisista rakennuspalikoista se on koostettu. Koen että organisaatioissa ”sielu” tai kulttuuri muodostuu vahvasti niistä ympäristön voimista, jotka ovat läsnä. Mitä vähemmän kokonaisuutta johdetaan tietoisesti ja pitkäjänteisesti sitä todennäköisemmin ympäristö määrittää, miten organisaatio toimii.