
Mitä inhimilliset tragediat opettavat meille käytösmallien tarttuvuudesta?
Käytösmallit tarttuvat toisiin ihmisiin. Karuimmillaan tämä näkyy esimerkiksi itsemurhien uutisoimisen yhteydessä. Mutta myös positiiviset käytösmallit voivat levitä ympäristöönsä – ja hyvin pienelläkin teolla voi olla valtavat vaikutukset, muistuttaa Juho Nenonen.
Tämä kirjoitus on tehty huomioiden itsemurhista kirjoittamiseen ja raportointiin liittyvät eettiset ohjeistukset. Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, niin apua on saatavilla. Mieli ry:n kriisipuhelimeen voi soittaa nimettömänä ja luottamuksellisesti kellon ympäri. Numero on 09 2525 0111. Mieli ry:llä on myös Itsemurhien ehkäisykeskus, joka tarjoaa apua itsemurhaa yrittäneille, heidän läheisilleen sekä itsemurhan tehneiden omaisille. Jos tämä aihe tuntuu sinulle liian raskaalta, niin suosittelen lopettamaan lukemisen tähän[i].
Positiivisten ja negatiivisten käytösmallien tarttuvuus ja epäsymmetrisyys
Tämä kirjoitus sai alkunsa ollessani itsemurhatilanteen välittömässä läheisyydessä. Se sai minut miettimään ihmisten käytöksen tarttuvuutta ja siihen liittyvää negatiivisuuden kierteen katkaisemista ja tämän kaiken valtavaa merkitystä (työ)elämässä. Aihe on synkkä, mutta juuri siksi niin tärkeä.
University of California San Diegon sosiologian professori David Phillips oli ensimmäinen, joka teki tieteellisesti havainnon itsemurhien näkyvän raportoimisen vaikutuksista itsemurhien määrän lisääntymiseen. Kun jokin lehti raportoi näkyvästi itsemurhasta, lehden levikkialueella keskimäärin 58 ihmistä enemmän teki itsemurhan verrattuna alueisiin, joissa itsemurhauutista ei levitetty[ii].
Phillips antoi ilmiölle nimen ”Werther-efekti”, joka viittaa Goethen vuonna 1774 julkaistuun romaaniin Nuoren Wertherin kärsimykset. Kirjassa onneton rakkaustarina päättyy itsemurhaan. Teoksen ilmestyttyä samalla tavalla tehtyjen itsemurhien väitettiin lisääntyneen useassa Euroopan maassa, mikä johti monissa maissa novellin kieltämiseen.
Uutisoinnin vaikutukset ovat suuremmat, jos tekijä on julkisuuden henkilö, tekotapa kerrotaan ja tekoa glorifioidaan. Tämän takia vastuulliset mediat eivät raportoi itsemurhista näkyvästi, eivätkä raportoidessaan kerro tekotapaa. Uutisointi ei itsessään aiheuta itsemurhia, mutta se voi olla ratkaiseva yllyke. Itsetuhoiseen käyttäytymiseen ei ole koskaan yhtä syytä, vaan se kehittyy aina useiden riskitekijöiden vuorovaikutuksessa, kun suojaavat tekijät puuttuvat.
Pienikin teko voi olla suuri apu
Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että ihmisen auttaminen hädän hetkellä on tehokasta ja pienillä teoilla voi olla suuret vaikutukset[iii].
Ensimmäisen itsemurhien ehkäisyprotokollan kehittänyt Dr. Jerome Motto muisti uraltaan yhden tapauksen ylitse muiden. Mies oli tehnyt itsemurhan ja jättänyt kotiinsa lapun, jossa luki:
”Jos yksikin ihminen hymyilee minulle ennen kuin saavun määränpäähäni, en tapa itseäni”.
Kukaan ei ollut hymyillyt.
Vaikka itsemurhia ei tietenkään estetä pelkästään hymyillä, niin Dr. Motto painotti, kuinka surullinen oli siitä, miten pienestä asiat voivat joskus olla kiinni.
Mieleenpainuvan esimerkin pienten, mutta merkityksellisten keskusteluiden käymisestä antoi Kevin Briggs, joka toimi vuosia San Franciscon poliisin moottoripyöräpartiossa. Briggs kertoi aloittavansa keskustelun kysymällä: ”Miltä sinusta tuntuu tänään?” Sitten hän kysyy: ”Mitä aiot tehdä huomenna?” Jos henkilöllä ei ole suunnitelmaa, Briggs sanoo: ”No niin, tehdään yhdessä sellainen. Jos se ei toimi, voit aina palata tänne myöhemmin.”
Näillä sanoilla Briggs onnistui rauhoittelemaan yli kaksisataa potentiaalista hyppääjää Golden Gate -sillalla ilman yhtäkään kuolemaa. Kukaan ei palannut sillalle.
Suurin syy siihen, että tiedämme Werther-efektistä on sen vaikutusten äärimmäinen konkreettisuus. Todistusaineisto on niin valtava, ettei ole epäilystäkään siitä, mikä on syy-seuraussuhde: jos itsetuhoinen ihminen törmää uutiseen itsemurhasta, se saattaa toimia yllykkeenä käytöksen matkimiseen. Ihminen, joka voi hyvin eikä kärsi itsetuhoisuudesta ei ole vaarassa, mikä tekeekin asian ymmärtämisestä kovin vaikeaa suurimmalle osalle meistä[iv].
Mitä, jos puhuisimme enemmän hyvistä seurauksista?
Negatiivisille seurauksille on ominaista, että ne ovat näkyviä ja kiinnostavia. Ei ole sattumaa, että pääsi kääntyy katsomaan liikenneonnettomuutta tai että menet ikkunan ääreen, kun naapurisi oven eteen kaartaa ambulanssi.
Mutta kuulemme harvemmin siitä, mitä jokin hyvä teko on saanut aikaan[v].
Tämä kuvaa kouriintuvasti negatiivisten ja positiivisten käytösmallien epäsymmetrisyyttä suhteessa niiden näkyvyyteen ja vaikutuksiin. Uskon, että tämän asian ymmärtäminen voi vaikuttaa käytökseemme.
Kuvittele maailma, jossa saisimme vastaavaa tietoa hyvien tekojen positiivisista vaikutuksista kuin saamme pahojen tekojen negatiivisista vaikutuksista. Mieti, jos voisimme lukea uutisista, miten jokin pieni teko on pelastanut ihmisen hengen. Miten eräässä koulussa esitetty pieni ele esti kouluampumisen[vi].
Miten paljon enemmän auttaisimme toisiamme, olisimme anteliaampia ja pyrkisimme ystävällisyyteen, jos saisimme tietää jokaisen pienenkin hyvän teon seuraukset? Tällaisessa maailmassa olisi paljon enemmän kiitollisuutta ja ystävällisyyttä.
Mutta saamme vain harvoin tietää, miten meidän toimintamme rikastuttaa muiden elämää, joten meidän voi olla vaikeaa ymmärtää tekojemme todellisia vaikutuksia. Siitä huolimatta, ettemme saa tietää positiivisten tekojemme seurauksia, niin käytösmallimme tarttuvat muihin[vii].
Rakentavien käytösmallien levittäminen
Kun mietin sellaisia tekoja, jotka ovat olleet minulle merkityksellisiä, niin monet niistä ovat olleet äärimmäisen pieniä asioita. En ikinä unohda sitä, kun onnistuin 12-vuotiaana koripallojuniorina tekemään onnistuneen layupin vasemmalla kädellä ja valmentaja sanoi, ”Hyvä Juho!” (layup = heittämään pallon yhdellä kädellä koriin).
Muistan yhä sen ylpeyden ja onnen, jota tunsin noista kahdesta sanasta. Valmentajan hyväksyvät ja kannustavat sanat olivat jotakin äärettömän tärkeää nuorelle epävarmalle pojalle. Miten valtava asia olikaan kokea noita onnistumisen tunteita urheilun parissa. Muutamalla sanalla oikeaan aikaan voi olla elämänmittainen vaikutus.
Työpaikoilla esiintyvistä ongelmista monet voitaisiin ratkaista panostamalla enemmän perusasioihin: tervehtimiseen, anteeksi pyytämiseen ja antamiseen, empaattiseen kuuntelemiseen ja ymmärrykseen pyrkimiseen.
Luomalla työyhteisöjä, joissa ihmiset voivat nostaa esille myös vaikeita asioita, voidaan tutkitusti sekä kehittää tuottavuutta että ehkäistä loppuunpalamisia. Kyse on usein pienistä asioista, joilla on suuret vaikutukset. Johtamisen näkökulmasta tämä on yksi tärkeimmistä asioita ymmärtää[viii].
Minulla on itselleni sääntö, jota noudatan parhaani mukaan. Jos joku kadulla katsoo minua silmiin yli kaksi sekuntia kääntämättä katsettaan pois, moikkaan häntä. Usein vielä hymyilen päälle. Se ei maksa minulle mitään, mutta luo välillemme pienen inhimillisen yhteyden hetken. Teen tämän, koska tiedän, että se on hyväksi sekä minulle että muille.
Olemmeko unohtaneet tässä maailman pelastamisen ajassa, että meidän tulisi pelastaa myös toisemme?
Jos tietäisit, että pienellä kannustavalla eleelläsi olisi ratkaiseva merkitys toisen ihmisen elämälle, tekisitkö sen?
Uskon että tekisit.
Juho Nenonen.
Kirjoittaja on [Remote] Team Builderin perustaja ja yrittäjä.
Juho on myös ammattikoripalloilija, joka on pelannut Susijengissä ja toiminut vuosia Salon Vilppaan kapteenistossa. Hän on myös urheilujohtamisen tutkija ja viime vuosina syventynyt erityisesti psykologisen turvallisuuden tutkimukseen ja kehittämiseen. [Remote] Team Builder on valmennuskonsepti, jossa keskitytään psykologisen turvallisuuden kehittämiseen organisaatioissa. Lue lisää täältä tai ota yhteyttä tästä.
[i] En usko lähtökohtaisesti sisältövaroituksiin, koska tutkimukset osoittavat, että ne voivat olla itsessään vahingollisia, eikä niiden hyötyjä ole osoitettu. Itsemurhiin liittyvät tekstit ovat poikkeus, koska valtava todistusaineisto osoittaa, että itsemurha-ajatukset tarttuvat. Tämän takia aina kun puhutaan itsemurhista, on eettisesti oikein noudattaa ohjeistuksia, jotka liittyvät itsemurhien raportointiin. Tämän takia koen, että sisältövaroitus on perustelu.
[ii] Alkuperäinen tutkimus on alla, mutta aiheesta on sen jälkeen tehty valtavasti lisää tutkimusta, jotka ovat osoittaneet Werther-ilmiön todelliseksi: https://www.jstor.org/stable/2094294 ks. myös https://bmcpublichealth.biomedcentral.com/articles/10.1186/s12889-023-16080-1 .
[iii] Berkleyn yliopiston itsemurha-asiantuntija Richard Seiden kertoo New Yorkerin artikkelissa siitä, kuinka itsemurhan estäminen ehkäisee usein myös sen tapahtumisen tulevaisuudessa: “Dr. Seiden’s study, “Where Are They Now?,” published in 1978, followed up on five hundred and fifteen people who were prevented from attempting suicide at the bridge between 1937 and 1971. After, on average, more than twenty-six years,ninety-four per cent of the would-be suicides were either still alive or had died of natural causes. “The findings confirm previous observations that suicidal behavior is crisis-oriented and acute in nature,”
[iv] Kukaan ei ole immuuni henkiselle pahoinvoinnille, koska haavoittuvuus ja heikkous ovat inhimillisiä ominaisuuksia. Jokaisella on vain erilainen toleranssi. Ei tarvita kuin huonoa tuuria ja sopivat vastoinkäymiset ja kuka tahansa saattaa löytää itsensä ylitsepääsemättömien vaikeuksien pyörremyrskystä. Se että positiivisen käytöksen tulokset eivät näy välittömästi, ei tarkoita, että vaikutus ei olisi välitön ja kestävä. Suosittelen tutustumaan Bessel Van Der Kolkin kirjaan The Body Keeps the Score (Jäljet kehossa), joka auttaa ymmärtämään traumaa, sen syntyä ja sen vaikutuksia ihmiseen.
[v] Uutisissa ei raportoida iltaisin siitä, miten lääketiede on taas onnistunut kehittämään 3 % tehokkaamman syöpälääkityksen tai että maailmalaajuinen lapsikuolleisuus on jälleen madaltunut 2 %. Sen sijaan kuulemme kouluampumisista, sodista ja muista inhimillisistä katastrofeista, vaikka positiivisten vaikutusten vuosittainen kumuloituminen johtaa jatkuvasti parempaan maailmaan. Tämä on taas yksi esimerkki negatiivisuuden suuremmasta näkyvyydestä.
[vi] Tässä vielä ajatus liittyen epäsymmetrisyyteen suhteessa näkyvyyteen ja vaikutuksiin. Kuvittele tilanne, jossa hyppäät autoon ja sen sijaan, että olisit tekstannut ystävällesi ennen auton käynnistämistä, päätät laittaa viestin matkalta. Otat puhelimen käteesi ja tekstaat kaverillesi, että olet vähän myöhässä. Kuinka paljon aikaa säästit tekstaamalla ystävällesi ratista? Ehkä minuutin. Nyt kuvittele, että olet juuri laskemassa puhelinta alas, ajat lapsen yli. Minkä hinnan jouduit maksamaan siitä, että säästit minuutin? Olet tällä säästöllä pilannut oman elämäsi, lopettanut toisen ja luonut elinikäisen kärsimyksen lapsen perheelle. 99,9 % todennäköisyydellä näin ei käy. Mutta kun näin tapahtuu, vaikutukset ja näkyvyys ovat epäsymmetrisiä suhteessa saavutettuihin hyötyihin. ”Säästetty” minuutti ei näy kenellekään, mutta kuolleesta lapsesta uutisoidaan kansallisesti. (HUOM: jos haluat lopettaa ajaessa tekstaamisen niin katso tämä video, sillä oli se vaikutus itseeni).
[vii] Siitä huolimatta, ettemme saa tietää positiivisten tekojemme seurauksia, käytösmallimme tarttuvat muihin. Ihminen on ”homo mimicus” – matkiva ihminen. Matkiminen on ensisijainen tapamme oppia varsinkin sosiaalisissa tilanteissa. Tämä on tutkimusala, joka on myös kasvussa. Kim Cameron kollegoineen on tutkinut vuosia positiivisen suhde-energian (reltaional energy) tarttuvuutta ja vaikutuksia organisaatioissa ja tutkimukset osoittavat, että tällä voi olla valtavia positiivisia vaikutuksia organisaatiossa.
[viii] Ihmiset ovat ihmisiä kaikissa konteksteissa. Mutta opimme myös hyvin nopeasti piilottamaan ne osat itsestämme, joiden huomamme olevan ei-tervetulleita. Ihminen on uskomattoman taitava piilottamaan tunteensa, mutta se ei tee tunteista olemattomia. Työympäristöissä tämän ymmärtäminen on ehkä tärkeämpää kuin missään muualla, koska työ voi olla sekä valtava voimavara, että pohjaton synkkyyden kaivo.