Uskallatko sanoa mitä ajattelet? – Taistelu kollektiivista illuusiota vastaan

Hyvin usein luulemme, että muut tietävät paremmin. Ja niin luulevat ne kaikki muutkin. Tästä on kyse kollektiivisessa illuusiossa, jonka rikkominen on yksi psykologisen turvallisuuden ydinasioita.

Kerroin eräälle, useissa hallituksissa toimivalle ystävälleni, mitä psykologinen turvallisuus on ja miksi juuri se on menestyvien tiimien – kuten hallitusten – toiminnan peruskivi. Hän oli hetken hiljaa ja kertoi tarinan, joka jäi mieleen.

Ystäväni istui rivijäsenenä hallituksen kokouksessa, jossa puheenjohtaja veti esitystä yrityksen strategiasta. Puheenjohtaja käytti esityksessään lyhennettä, jota ystäväni ei ollut kuullut. Hän vilkuili ympärilleen. Kaikki muut nyökyttelivät tiedostavina. Puheenjohtaja jatkoi lyhenteen käyttämistä ja lopulta ystäväni keräsi rohkeutta, nosti kätensä ylös, myönsi tietämättömyytensä ja pyysi puheenjohtajaa kertomaan, mitä lyhenne tarkoitti. Tässä vaiheessa myös muut hallituksen jäsenet, yksi toisensa jälkeen, kertoivat etteivät ymmärtäneet lyhenteen merkitystä.

Ystäväni kertoi huojentuneensa: onneksi en ollut ainoa, joka oli pihalla. Kaikki olivat kuunnelleet näennäisen tyytyväisinä puheenjohtajan jorinaa, ymmärtämättä todellisuudessa, mistä on kyse. Kirsikka tämän tositarinan päällä on, että puheenjohtaja joutui myöntämään, ettei itsekään ollut varma, mitä lyhenne tarkoitti. Hän lupasi selvittää asian.

Usein tämän tarinan kuulijat purskahtavat nauruun. Mutta todellisuudessa tämä on traaginen piirre meissä ihmisissä, jolla voi olla vakavia seurauksia.

Psykologiassa tälle ilmiölle on annettu hieno nimi: kollektiivinen illuusio [collective illusion]^[i].

Käytännössä tämä tarkoittaa “ryhmässä syntyvää ilmiötä, jossa ryhmään kuuluvat yksilöt uskovat virheellisesti, että muiden ryhmän jäsenten ajatukset ja/tai käytös, ovat selkeästi eriävät heidän omistaan”^[ii].

Me siis usein luulemme, että muut tietävät paremmin. Muut ovat samaa mieltä, koska ovat hiljaa. Muut ovat kärryillä faktoista. Vaikka todellisuudessa, usein me kaikki olemme autuaan pihalla ja eri mieltä, mutta kukaan ei uskalla avata suutaan, koska kaikki pelkäävät miltä näyttävät muiden silmissä.

Miksi meillä on taipumus mukautua muiden ajatteluun, jopa siinä määrin että elämme yhteisessä illuusiossa, jossa ainoa tavoitteemme on ajatella samalla tavalla muiden kanssa? Miksi pelkäämme niin paljon, mitä muut meistä ajattelevat?

Aiempien kokemusten vaikutus

Ihmiselle on luontaista mukautua sosiaalisesti. Opimme jo hyvin nuorena, että se mitä muut meistä ajattelevat vaikuttaa siihen, miten me elämässä pärjäämme. ”Siperia opettaa” ja meistä jokainen on ollut Siperiassa, joka tunnetaan myös koululaitoksena.

Koulu on paikka, jossa viimeistään opimme, miten muiden, lähes tuntemattomien ihmisten mielipiteet ja näkemykset vaikuttavat meihin. Jos emme mukaudu massaan, on todennäköistä, että joudumme silmätikuksi. Ja näin, vähitellen opimme viittaamaan vain, kun olemme lähes varmoja, että meillä on oikea vastaus. Opimme, että menemällä valtavirran mukana olemme turvassa.

Sosiologian uranuurtaja Erwing Goffman havaitsi jo 1900-luvun puolivälissä, että kiusaamista tapahtuu erityisesti paikoissa, joissa seuraavat ominaisuudet täyttyvät:

• Kaikki toiminnot tehdään yhdessä ja kaikkien on tehtävä samaa asiaa
• Toiminnot on tarkkaan suunniteltu, usein tunnin tarkkuudella
• Yksityiskohtaiset ja muodolliset säännöt, jotka on usein annettu ylhäältä^[iii]

Nämä ehdot täyttyvät erityisesti kahdessa paikassa: koulussa ja vankilassa – ehkä myös joissakin työpaikoissa. Miksi tämä on olennainen asia ymmärtää, jos halutaan taistella kollektiivisia illuusioita vastaan?

Useimmilla meistä on kokemuksia tilanteista, joissa meidät on jätetty ryhmän ulkopuolelle tai meitä on kiusattu. Kun yhdistämme nämä kokemukset ihmisen vahvaan ryhmään kuulumisen tarpeeseen[^iv],on hyvin todennäköistä, että välttelemme toimintaan, jonka seurauksena voimme joutua kokemaan uudelleen noita ikäviä tilanteita ja niihin liittyviä tunteita.

Jos pystymme luomaan ympäristön, jossa ihmisen ei tarvitse pelätä sitä, miltä näyttää muiden silmissä, hän voi tehdä työnsä paremmin ja tehokkaammin. Jonka lisäksi hän auttaa näin tekemällä muita oppimaan nopeammin^[v].

Psykologinen turvallisuus taistelussa kollektiivista illuusiota vastaan

On kaksi asiaa, jotka lopulta ratkaisevat sen, saammeko ihmisten koko potentiaalin esille ja parhaan työpanoksen organisaation käyttöön.

Ensimmäinen on se, mitä tapahtuu, kun joku kertoo epäonnistumisestaan, myöntää tietämättömyytensä tai ehdottaa uutta tapaa toimia? Jos suhtaudumme kiinnostuksella, kunnioituksella ja myötätunnolla haavoittuvuuteen, laskemme kaikkien kynnystä osallistua. Mikäli taas toiminta johtaa rankaisuun, välinpitämättömyyteen tai muuhun negatiiviseen seuraukseen, ihminen oppii hyvin nopeasti pelaamaan varman päälle ja suojelemaan itseään. Ratkaisevaa siis on, olemmeko valmiita kuuntelemaan.

Toinen asia – ehkä jopa tärkeämpi kuin ensimmäinen – on aito kutsuminen osallistumaan. Koska ihmisen perusasetus on itsensä suojeleminen, meidän täytyy usein aktiivisesti kutsua ihmiset osallistumaan, jotta he huomaavat, ettei osallistuminen ole vaarallista.

Kun ihmiset ymmärtävät, että heidän panoksensa on tärkeä ja sitä arvostetaan, he pystyvät tuomaan osaamisensa täysimääräisesti organisaation käyttöön. Ja me kaikki pystymme murtautumaan kollektiivisen illuusion pauloista.

——

Kirjoittaja on [Remote] Team Builderin perustaja ja yrittäjä Juho Nenonen.

Juho on myös ammattikoripalloilija, joka on pelannut Susijengissä ja toiminut vuosia Salon Vilppaan kapteenistossa. Hän on myös urheilujohtamisen tutkija ja viime vuosina syventynyt erityisesti psykologisen turvallisuuden tutkimukseen ja kehittämiseen. [Remote] Team Builder on valmennuskonsepti, jossa keskitytään psykologisen turvallisuuden kehittämiseen organisaatioissa. Lue lisää täältä tai ota yhteyttä tästä.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia RTB:n blogissa

Miksi empatia ei johda ymmärrykseen?

Kivuuden kulttuuri ja konfliktien välttely

Miten haavoittuvuuden osoittaminen parantaa työyhteisön henkeä

^[i] Ilmiö tunnetaan myös sen alkuperäisellä nimellä ”pluralistinen tietämättömyys”, mutta pidän itse enemmän kollektiivisesta illuusiosta käsitteenä, koska pluralismi on monille vieras käsite. Aiheesta lisää tästä linkistä.

^[ii] Otin vähän vapauksia käännöksessä, koska tutkimusten käsitteen määrittelyt ovat niin ”jäykkiä”. Tässä on suora lainaus käsitteen määrittelystä: a group-level phenomenon, wherein individuals belonging to a group mistakenly believe that others’ cognitions (attitudes, beliefs, feelings) and/or behaviors differ systematically from their own, regardless of how the misperception arises.
ks. Sargent, Rikki H.; Newman, Leonard S. (June 2021). ”Pluralistic Ignorance Research in Psychology: A Scoping Review of Topic and Method Variation and Directions for Future Research”. Review of General Psychology. 25 (2): 163–184

^[iii] Jätin pois listasta yhden kohdan; sen että ihmiset elävät samassa paikassa saman hallinnon alla. Kohta on lainattu Rutger Bergmanin mainiosta kirjasta Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa s. 294. Goffmanin alkuperäisteos on On the Characteristics of Total Institutions (1957).

^[iv] Edward Decin ja Richard Ryanin itsemääräämisteoria määrittää ihmisen sisäisen motivaation yhdeksi komponentiksi yhteenkuuluvuuden tarpeen (kaksi muuta ovat kompetenssi ja autonomia). Yhteenkuuluvuus on ihmiselle äärimmäisen suuri tarve, jonka varaan myös sisäinen motivaatio rakentuu. Aiheesta lisää Ed Decin mainioissa (ja lyhyessä sekä helppolukuisessa) Why do we do what we do? kirjassa

^[v] Tällä en tietenkään tarkoita, ettei mitään sääntöjä tai seurauksia ole. Olennaista on intentio: jos olennaisesti työhön liittyviä asioita on vaikeaa nostaa esille, olemme ongelmissa. Yksi psykologisen turvallisuuden tärkeimmistä hyödyistä on nopeampi oppiminen: mikään ei nopeuta oppimista niin paljon kuin muiden virheistä oppiminen. Mutta voimme oppia muilta vain, jos muut puhuvat virheistään avoimesti.